Ota yhteyttä

Vinkkejä tehokkaampaan yhteistyöhön toimistokollegojen kanssa

Yhteistyö on ollut kuuma aihe monien vuosien ajan, mutta tutkimuksemme mukaan se on edelleen kunnianhimoinen pyrkimys pikemmin kuin todellisuutta työpaikoilla Euroopan maissa. 6 000 toimistotyöntekijälle tehdyssä tutkimuksessa yli kolmasosa (41 %) ilmoitti, että heidän kollegansa olivat unohtaneet jakaa tärkeitä tietoja tai asiakirjoja heidän kanssaan.

Yhteistyön keskeinen määritelmä on tiedon jakaminen, mikä on määritelty niin, että kaksi tai useampi henkilö tapaavat toisensa luodakseen jotain, jota he eivät pystyisi luomaan yksin (Michael Schrage, tutkimusavustaja Digitaalisen liiketoiminnan keskuksessa). Jos yrityksesi ei kannusta tiimityöhön, menetät tällaisia ideoita ja innovaatioita. Kuinka suuri osa siitä tiedosta, jonka kollegat jättivät jakamatta, olisi voinut johtaa uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin tai alentuneisiin kustannuksiin?

Huomasimme myös, että muut yhteistyötä haittaavat tavat ovat tavallisia. 41 % toimistotyöntekijöistä kokee, että kollegat keskeyttävät alituisesti muita kokouksen aikana, ja kolmasosa (36 %) ilmoittaa, että muut kirjoittavat tai jatkavat omaa työtään konferenssin tai kokouksen aikana. Useimmat meistä kokevat tällaisen ärsyttävän käytöksen aivan muuna kuin normaalina toimistotyönä. Sillä voi kuitenkin olla suuri negatiivinen vaikutus, ei vain tiimin tuottavuuteen vaan myös sen moraaliin.

Kun yhä useammat työskentelevät kotoa käsin tai tien päällä, tiimityösuhteiden ylläpitämisestä tulee sekä tärkeämpää että vaikeampaa. Kuinka toimiston tiimityötä voidaan parantaa? Mikä on tekniikan merkitys? Pyysimme Nigel Oselandia, työpaikkastrategia, kirjailijaa ja ympäristöpsykologia, jakamaan meille neuvojaan, kuinka luodaan optimaaliset yhteistyön edellytykset.

Hänen neuvonsa ja vinkkinsä muodostavat perustan Sharp Unlock -esitteessä "Better Collaboration With Colleagues" (Tehokkaampi yhteistyö kollegojen kanssa). Tämä maksutta ladattavissa oleva esite kattaa kaiken, mitä vaaditaan, jotta voisit alkaa miettiä uusia yhteistyötapoja.

Käymme läpi tapoja luottamuksen rakentamisesta työryhmissä ja eri persoonallisuustyyppiä olevien ihmisten välillä. Tutkimme kuinka luodaan säännöt rakentaviin ja hedelmällisiin kokouksiin. Näytämme, kuinka työskennellä älykkäämmin, olla tuottavampi ja käyttää paremmin hyväksi tekniikkaa toimistossa, mitä tulee sekä tapaamisiin kasvotusten että yhteistyöhön konferenssipuheluiden kautta.

Ota yhteyttä

STEFAN LÖGDBERG
Nordic Commercial Director
stefan.logdberg@sharp.eu

Social